Puntti-Karhut

Puntti-Karhut ry
III kansainväliset Kulta - Kallen Punttikisat

Puntti - Karhut ja Ulvilan kaupunki järjestävät kolmannet kansainväliset Kulta - Kalle Kangasniemen nimikkokisat painonnostossa.

Kisapaikka on Ulvilan Leineperin kesäteatteri ja aika la 26.7.2008. Kilpailut alkavat kello 13.00, punnitus kello 11 – 12. Punnitukseen tapahtuu Kahvilaravintola Savipakarissa Kangasniemi – museon vieressä. Rantasauna on kuumana koko päivän.

Kilpailijoiden tulosrajana on vuoden 2008 naisten ja miesten SM-tulosraja, joka pitää olla tehtynä vähintään kansallisissa kilpailuissa aikavälillä 1.1.-13.7.2008. Kilpailu kuuluu Painonnostoliiton Cup-kilpailuun. Järjestäjät lupaavat kaikille kilpailijoille tuotepalkinnot. Parhaat palkitaan lisäksi Kaarlo Kangasniemen olympiakultamitalin jäljennöksellä.

Aikuisnostajien lisäksi kilpailuihin kutsutaan hyvän tekniikan omaavia punttikoululaisia, jotka kilpailevat kello 12-13.

Kilpailu käydään round - järjestelmällä siten, että ensin nostavat naisten ja miesten ”kuumat ryhmät”, molemmissa noin kuusi parasta ennakkotulosten perusteella ja sen jälkeen muut ryhmät. Kilpailuissa noudatetaan kokeilu-luontoisesti 30 sekunnin aikarajaa!

Ilmoittautuminen 14.7. mennessä maililla: everi@karjalankoivikot.com. Osanottomaksu 20 eur/kilpailija on maksettava 21.7. mennessä Puntti-Karhujen tilille 126930-605558. Järjestäjät tarjoavat kilpailijoille, valmentajille ja tuomareille keittolounaan.

Kilpailupaikalla on myynnissä grillimakkaraa á 1e, kahvia 1e, kahvileipää 1e, energiajuomaa 1,50 e/prk, Agel-energiageeliä 2,50e (vastaa 4 prk energiajuomaa), T-paitoja 10e…

Kilpailut televisioidaan. Tiedustelut: Matti Everi, 0500-236279. Lisätietoja: www.leineperinruukki.fi, www.ulvila.fi, www.leineperi.com, www.kyla-ulvila.fi.

TERVETULOA! 
eXTReMe Tracker